Näytetään tekstit, joissa on tunniste algebra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste algebra. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Vaihtoehtoisia ratkaisutapoja: algebra, geometria, tietokone

Tammikuun blogissani (11.1.2024) esittelin American Mathematical Societyn seinäkalenteria ja muun ohella joulukuun 30. päivän geometrista tehtävää. Tässä oli annettuna neliö alaltaan 60 yksikköä ja annetulla geometrisella konstruktiolla muodostettiin neliö, jonka ala piti määrittää. Tehtävän teki tavallisuudesta hieman poikkeavaksi 60 yksikön neliön asento, jota ei kiinnitetty, vaan sitä voitiin kiertää vapaasti nurkkapisteensä ympäri.


Kalenterin tehtävien vastauksena on (useimmiten) kyseisen päivän numero, tässä siis 30. Ongelmana varsinaisesti on, miten tulos voidaan laskea tai päätellä, ja mitä erilaisia vaihtoehtoja tähän on. En tuolloin ryhtynyt itse miettimään asiaa. Myöhemmin kokeilin, miten GeoGebra taipuu ongelman käsittelyyn, ja hyvinhän se onnistui: lähtökohtana olevaa neliötä saattoi kiertää, ja kysytty ala oli aina 30 yksikköä. Neliön kokoa saattoi myös suurentaa, ja pinta-alojen suhde oli aina 2.

Tehtävän saattoi siis ratkaista GeoGebralla. Voidaan tietenkin keskustella siitä, onko tämä hyväksyttävä tapa, koska ratkaisu on tehty tietokoneella, joka vieläpä on laskenut asiat numeerisesti. Tietokoneen voi kuitenkin panna laskemaan laskut symbolisesti ja ns. tarkoilla arvoilla, jolloin päättelystä tulee periaatteessa pätevä. Kyse onkin siitä, mihin kaikkeen tietokonetta saa matematiikassa käyttää. Opetuksellisista tai muista syistä eri yhteyksissä voi olla erilaisia vaatimuksia. 

Käsin laskettaessa tarvittava algebra on aika yksinkertaista. Jos piste $O$ on origo, pisteen $B'$ koordinaatit ovat $(z,z)$, vihreän lähtökohtaneliön sivun pituus on $s$ ja kiertokulma $t$, niin pisteen $A'$ koordinaatit ovat \[(z + s\cos(t), z + s\sin(t)).\] Punaisen neliön keskipisteen $K$ koordinaatit ovat puolet näistä. Nämä ovat myös vektorin $\vec{OK}$ komponentit ja vektorin $\vec{KA}$ komponentit saadaan vaihtamalla järjestys ja jälkimmäisen merkki. Pisteen $A$ koordinaatit saadaan vektorisummasta $\vec{OK} + \vec{KA}$: \[(z + s(\cos(t)+\sin(t))/2,-s(\cos(t)-\sin(t))/2).\] Jäljellä on saadun pisteen $A$ ja pisteen $B = (z,0)$ etäisyyden laskeminen. Sievennyksen jälkeen tulokseksi tulee $s/\sqrt{2}$.

Tehtävä on kuitenkin tyypiltään sellainen, että sen luontevin ratkaisu ainakin vielä puoli vuosisataa sitten olisi ollut puhtaan geometrinen. Jukka Liukkonen kommentoi minulle sähköpostissa ratkaisua tästä näkökulmasta. Edellä oleva kuvio (johon olen lisännyt pisteen $K$) on hänen käsialaansa. Oleellista tällaisissa geometrisissa ratkaisuissa usein on sopivan apupiirroksen löytäminen. Tässä tapauksessa apupiirroksen muodostavat mustalla viivalla piirretyt kolmiot $OA'B'$ ja $OAB$. Näissä kulmat $A'OB'$ ja $AOB$ ovat yhtä suuret, koska niiden vasempien kylkien välinen kulma on $45^\circ$ neliön sivun ja lävistäjän välisenä kulmana, ja sama koskee oikeiden kylkien välistä kulmaa. Sivujen $OA'$ ja $OA$ välinen suhde on $\sqrt{2}$ neliön lävistäjän ja sivun suhteena. Sama koskee sivuja $OB'$ ja $OB$. Tällöin kolmiot ovat yhdenmuotoiset ja kolmansien sivujen $A'B'$ ja $AB$ suhde on myös $\sqrt{2}$.

Tehtävän ratkaisemiseen on siis tarjolla kolme eri tapaa: ohjelmiston käyttö, algebra (lausekkeiden manipulointi) ja geometria (Eukleideen tapaan). Mikä näistä on paras?

Olen joskus esittänyt, että koulumatematiikan tavoitteet pitäisi pohtia uudelleen. Sen jälkeen harkita sisällöt ja luoda esitystavalle johdonmukainen punainen lanka. Matematiikka on kumulatiivista eikä detaljikokoelma. Edellä esitetyt ratkaisuvaihtoehdot nostavat esiin erilaiset vaihtoehdot tavoitteiden asettelussa. Oleellista ei ole miettiä parasta vaan sitä, millaisesta näkökulmasta matematiikka halutaan esittää.

Ohjelmiston käyttö painottaa ennen kaikkea tietotekniikan käyttöä. Yleinen kyky tulla toimeen erilaisten ohjelmistojen kanssa onkin epäilemättä hyödyksi riippumatta siitä, onko kyseessä edes matematiikka. On opittava jotakin yleisempää kuin tietyn ohjelmiston tietyt yksityiskohdat. Matematiikkaohjelmistot antavat myös mahdollisuuden tarkastella matemaattisia ongelmia eri näkökulmista ja luoda erilaisia havainnollistuksia. Oleellista on tutkivan asenteen syntyminen. Ohjelmiston pintapuolinen käyttö — kuten esimerkissä — ei kuitenkaan paljoa opeta. Kyseessä ei oikeastaan ole matematiikka lainkaan, eikä yleisempää näkemystäkään synny.

Algebrallinen näkökulma painottaa matematiikan työkaluluonnetta. Tavoitteena on oppia algoritmeja ja menettelyjä ongelmien ratkaisemiseen. Huonoimmillaan tämä tarkoittaa standarditehtäviin keskittymistä ja niiden ulkoa opettelua, parhaimmillaan työkalupakin muodostamista ja kykyä poimia sieltä eri yhteyksiin ehkä sopivia työkaluja. Näihin kuuluu myös laskentaohjelmien käyttö ja ohjelmointi. Edellytyksenä on tieto lukuisista asioista, ymmärrys erilaisista lausekkeista ja kyky niiden käsittelyyn. Todelliset reaalimaailman tehtävät ovat yleensä laajoja ja vaikeita. Tyytyminen yksinkertaistettuihin versioihin kuitenkin johtaa herkästi kieroutuneeseen näkökulmaan: triviaalit tehtävät, mutta monipuoliset työkalut, joiden luonnetta ei opita ymmärtämään.

Euklidisen geometrian perusidea on johtaa päättelyllä geometrisia tuloksia lähtemällä yksinkertaisista perusoletuksista. Matemaattisen päättelyn idea painottuu. Ongelmat ovat avoimia: on mietittävä, mitä kaikkea on tarjolla ja mitä siitä voisi seurata. Tarvitaan jonkinlaista luovaa ajattelua enemmän kuin algebrallisessa työkalupakissa. Avoimuus tekee myös lähestymistavasta vaikean: Deduktiivisen päättelyn idea ei välttämättä aukea. Ei aina ole myöskään helppoa keksiä rakennetta tai kuviota, joka laukaisee ongelman. Toisaalta tietty määrä geometristen kuvioiden alkeisominaisuuksia kuulunee yleissivistykseen. Asioita voi havainnollistaa sopivalla piirtelyohjelmalla.

Edellä esitetty tehtävä tarjoaa yhden esimerkin näkökulman pohdiskeluun. Itse asiassa kaikkia näkökulmia tarvitaan, mutta minkä ajatuksen varaan matematiikan opetus kannattaisi rakentaa? Vielä puoli vuosisataa sitten geometrialla oli merkittävä osuus. Miten nyt?

 

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Gauss ja 17-kulmio

Kaikkien aikojen merkittävimpänä matemaatikkonakin tunnettu Carl Friedrich Gauss (1777 – 1855) osoitti teoksessaan Disquisitiones Arithmeticae (julkaistu 1801) paljon muun ohella, että säännöllinen 17-kulmio on mahdollista konstruoida geometrisesti, ts. ainoastaan harppia ja viivoitinta käyttäen. Konstruktiota Gauss ei kuitenkaan esittänyt.

Säännöllisten monikulmioiden geometrinen konstruointi on kiinnostanut geometrikkoja antiikin ajoista lähtien. Esimerkiksi viisikulmion konstruktion esittää Eukleides Stoikheia- (Elementa-) teoksensa neljännessä kirjassa propositioina 10 ja 11. (Katso esimerkiksi englanninkielistä tai kreikankielistä esitystä.) Seitsemäntoistakulmion ongelmaa ei kuitenkaan kukaan ole ennen Gaussia ratkaissut.

Miten asiaa voisi nykyisillä työvälineillä tutkia?


Seitsemäntoistakulmio

Seitsemäntoistakulmion piirtäminen grafiikkaohjelmalla on helppoa: Koska piste $(\cos(t),\sin(t))$ sijaitsee origokeskisellä yksikköympyrällä kulman $t$ (radiaaneissa) suunnassa, saadaan 17 tasavälistä ympyrän pistettä lausekkeista \[(\cos(2\pi k/17),\sin(2\pi k/17)),\] missä $k$ saa arvot $0,\ 1,\ 2,\ \dots\,\ 16$. Antamalla $k$:lle lisäksi arvo $17$ saadaan ensimmäinen piste uudelleen. Piirtämällä murtoviiva näiden pisteiden kautta saadaan yksikköympyrän sisällä oleva säännöllinen 17-kulmio.

Toinen vaihtoehto on laskea vaikkapa valmiilla laskentaohjelman komennolla numeerinen ratkaisu polynomiyhtälölle $x^{17} - 1 = 0$. Tällä on 17 ratkaisua, joista yksi on reaalinen, $x = 1$, ja muut kompleksisia. Näiden reaali- ja imaginaariosat antavat samat 17-kulmion kärkipisteiden koordinaatit kuin edellä.

Gauss tutki 18-vuotiaana vuonna 1796 polynomiyhtälöiden ratkaisemista ratkaisukaavoilla, ts. neljän peruslaskutoimituksen ja juurenoton avulla. Toisen asteen yhtälön ratkaisukaavat olivat tunnettuja jo vanhalla ajalla, kolmannen ja neljännen asteen yhtälön ratkaisukaavat olivat löytyneet 1500-luvulla. Viidennen asteen yhtälölle oli yleistä ratkaisukaavaa yritetty menestyksettä löytää parin sadan vuoden ajan, ja alkoi vaikuttaa ilmeiseltä, että sellaista ei ehkä voitaisikaan löytää. Vuonna 1824 Nils Henrik Abel lopulta todisti, että viidennen ja korkeamman asteen yhtälöille ei yleistä ratkaisukaavaa ole.


Gaussin esitys Disquisitiones Arithmeticae -teoksessa. Juurilausekkeessa
on painovirhe: neljännen termin edessä tulee olla plusmerkki.

Ratkaisu peruslaskutoimitusten ja juurten ottojen avulla voi kuitenkin olla erikoistapauksissa mahdollista. Gauss tutki muun muassa muotoa $x^n - 1 = 0$ olevia yhtälöitä ja totesi, että eräissä tapauksissa niiden ratkaisut voidaan lausua juurilausekkeita käyttäen. Arvo $n = 17$ on tällainen. Siten esimerkiksi pisteen $P_1$ x-koordinaatille $\cos(2\pi/17)$ saadaan lauseke \[-\frac{1}{16}+\frac{\sqrt{17}}{16}+\frac{1}{16} \sqrt{34-2\sqrt{17}}+\frac{1}{8} \sqrt{17+3 \sqrt{17}-\sqrt{34-2\sqrt{17}}-2 \sqrt{34+2 \sqrt{17}}}.\] Tämän löytäminen ei ole aivan helppoa enkä paneudu siihen, en myöskään lukua $n$ koskeviin ehtoihin.

Symbolisen laskentaohjelman käyttäjä voi yrittää löytää edellä mainitun juurilausekkeen muokkaamalla kosinifunktion arvoa $\cos(2\pi/17)$. Laskentaohjelma Mathematican komento ToRadicals tuottaa lausekkeen \[\frac{1}{4 \sqrt{\frac{2}{15+\sqrt{17}-\sqrt{2\left(17-\sqrt{17}\right)}+\sqrt{2 \left(34+6\sqrt{17}+\sqrt{2 \left(17-\sqrt{17}\right)}-\sqrt{34\left(17-\sqrt{17}\right)}+8 \sqrt{2\left(17+\sqrt{17}\right)}\right)}}}}.\] En saanut Mathematicaa sieventämään tätä. Sen ja edellä saadun juurilausekkeen erotuksen ohjelma kuitenkin sieventää nollaksi, joten ne esittävät samaa lukua.

Mistä Gauss sitten päätteli, että 17-kulmio voidaan piirtää geometrisesti? Mainittu kosinin arvo riippuu vain yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskusta sekä neliöjuuren otosta, ja jokainen operaatio voidaan erikseen toteuttaa harpilla ja viivoittimella. Janojen $a$ ja $b$ yhteen- tai vähennyslasku tarkoittavat janojen asettamista samalle suoralle, kerto- ja jakolasku niiden sekä yksikköjanan asettamista kahdelle toisensa leikkaavalle suoralle ja nelijuuren otto suorakulmaisen kolmion piirtämistä puoliympyrän sisään; kuviot alla. Täten juurilausekkeen edustama pituus saadaan vaiheittain konstruoiduksi. Kun yhden 17-kulmion kärjen paikka on täten konstruoitu, loput saadaan harpilla helposti. Tällä tavoin tehty konstruktio ei ole kovin sujuva, mutta se osoittaa  geometrisen konstruktion mahdolliseksi. Gaussille riitti tämä. Myöhemmin on toki esitetty sujuvampiakin konstruktioita.

Juurilausekkeen konstruoinnissa tarvittavat geometriset alkeiskonstruktiot.

Tarkempia tietoja ja yksityiskohtia löytyy ainakin Wikipedia-artikkeleista Konstruoituva monikulmio ja Seitsentoistakulmio sekä niiden englannin- (tai muun-) kielisistä vastineista. (Näissä on eroja. Esimerkiksi saksankieliset näyttävät sisältävän materiaalia, jota muissa ei ole.) Artikkelit sisältävät myös animaatioita 17-kulmion geometrisesta konstruointiprosessista. Juurilausekkeen laskeminen löytyy tietenkin Disquisitiones Arithmeticae -teoksesta ja ainakin Jörg Bewersdorffin kirjasta Galois Theory for Beginners, varmaan muualtakin. Saksankielisessä Wikipedia-artikkelissa näyttää periaate myös olevan kuvattuna.


torstai 24. helmikuuta 2022

Peruskoulualgebraa

Kaappaus YouTube-videosta (Päivi Portaankorva-Koivisto ja Sirpa Wass)

Kaltaiseni urallaan yliopistotason matematiikan kursseja opettanut henkilö tietää ehkä pääpiirteittäin, mitä lukion matematiikka sisältää ja mitkä ovat sen näkökulmat. Peruskoulu sen sijaan on usein jäänyt vähemmälle huomiolle. Omien lasten peruskouluvuosistakin on jo aikaa. Tietoisuudessa on lähinnä taakse jäänyt joukko-oppi ja viime aikoina esitetyt väitteet, että peruskoulussa ei enää luoda tukevaa matemaattista pohjaa.

Muutaman kerran olen selannut digitaalisia oppimateriaaleja ja hiljattain osuin katsomaan Päivi Portaankorva-Koiviston ja Sirpa Wassin YouTube-videoita algebran peruskäsitteiden havainnollistamisesta. En tiedä, onko nämä tarkoitettu peruskoulun tunneilla käytettäviksi vai ovatko ne opettajakoulutuksen materiaalia, mutta aika erikoisen näkökulman ne minusta algebraan antavat. Jos algebraan todella lähdetään näin, niin en ihmettele, jos asia koululaiselle jää hämäräksi.

Lähtökohta on hyvä: kirjaimet tarkoittavat lukuja, joita ainakaan siinä vaiheessa ei tarkemmin tunneta tai haluta täsmentää. Sitten kerrotaan, että termi on olio, jossa on etumerkki, kerroin ja kirjainosa. Tämä kuitenkin johtaa väärään mielikuvaan. Oleellista on, että termit ovat lausekkeita, joita lasketaan yhteen, mutta tämä jää sanomatta. Termien muoto voi olla mutkikkaampikin, vaikkapa lausekkeessa $abc + 1/x + (x+y)^3$ on kolme termiä. Toki tällaisia lausekkeita ei aivan heti aleta käsitellä, mutta periaatteessa esimerkki on ymmärrettävissä ja johtaa oikeaan mielikuvaan lausekkeesta ja termistä.

En oikein ymmärrä tapaa, jolla lausekkeiden yhteenlaskussa päädytään yhdistämään ns. samanmuotoiset termit. Esimerkissä (kuva ylhäällä) on kaksi joukkoviivaa (!), toisen sisällä kolme neliötä ja neljä ympyrää, toisen sisällä yksi neliö ja kaksi ympyrää. Näitä kuvataan lausekkeella $(4y+3n) + (2y+1n)$. Mitä tämä sitten on? Kirjaintenhan piti tarkoittaa lukuja eikä geometrisia olioita. Laskemalla kaikki neliöt ja kaikki ympyrät saadaan neljä neliötä ja kuusi ympyrää, siis $4n + 6y$. Tässä on siis kertoimet laskettu yhteen aina kun kirjainosat ovat samat. Mutta miten tämä sääntö sopii tilanteeseen, jossa $y$ ja $n$ ovatkin lukuja? Onko niin, että oppilaan pitää vain uskoa ja muistaa sääntö, mutta ei miettiä sen yhteyttä lukuihin?

Katsoin, miten asia on esitetty yli puoli vuosisataa vanhassa K. Väisälän Algebran oppi- ja esimerkkikirjassa. Täälläkin kirjaimet tarkoittavat lukuja. Lausekkeen käsite on selitetty sanoin, mukana useita esimerkkejä, yhtenä \[\dfrac{7x-4}{xy}.\] Sama koskee termin käsitettä ja termien samanmuotoisuutta. Esimerkiksi kuuden termin lauseke \[rx - 3sx-1+2sx+2r+2\] voidaan samanmuotoiset termit yhdistämällä saataa kahteen eri muotoon riippuen siitä, mitä pidetään kirjainosana ja mitä kertoimena: \[rx - sx + 2r + 1 = (r-s)x + (2r+1).\] Edellisessä on neljä termiä, jälkimmäisessä kaksi. Sivutuotteena tulee ymmärrys siitä, että sieventämisen tulos ei ole yksikäsitteinen, vaan riippuu sieventämisen tavoitteesta.

Samanmuotoisten termien yhdistämisen Väisälä perustelee osittelulailla: $a(b+c) = ab + ac$ tai toisin kirjoitettuna $ba + ca = (b+c)a$. Tällöin siis esimerkiksi $5x + 4x = (5+4)x = 9x$. Tämä luonnollisesti edellyttää, että osittelulaki tunnetaan aikaisemmasta. En tiedä, opetetaanko se nykyään ennen kirjainlaskennan aloittamista. Minusta pitäisi. Millään tavoin mahdotontahan se ei ole. Tilanne on esimerkki matematiikan opiskelun kumulatiivisuudesta: uudet asiat rakentuvat aikaisemmin opitun päälle. Jos tästä logiikasta ei pidetä kiinni, matematiikan opiskelu muuttuu irrallisen silpputiedon opetteluksi vailla ymmärrystä. (On kyllä myönnettävä, että aikoinani pidin laskulakien opettelua aritmetiikan yhteydessä tylsänä ja tarpeettomana, vaikka niillä oli käyttöä päässälaskussakin. Algebra kyllä sitten näytti niiden merkityksen ja muutin mieleni.)

Osittelulakiin vetoaminen painottaa myös usein väärin ymmärretyn yhtäläisyysmerkin merkitystä. Kyse on nimenomaan yhtäsuuruudesta, ei siitä, että vasemmasta puolesta 'tulee' oikea puoli. Osittelulaki toimii molemmin päin: se on joko menettely sulkujen poistamiseen (lausekkeen 'kehittämiseen', englanniksi expand) tai yhteisen tekijän ottamiseen.

On tietenkin totta, että matematiikassa käytetään kirjainsymboleja muutoinkin kuin viittaamassa lukuihin. Näin käy jo lukiossakin puhumattakaan yliopistollisesta abstraktin algebran kurssista. Hyppy aritmetiikasta peruskoulualgebraan on ensimmäinen askel abstraktiotason lisäämisen tiellä, eikä siitä minusta pidä tehdä tarpeettoman vaikeata. Edellä mainittu ympyrä-neliö-malli tuskin auttaa vektoreiden yhteenlaskun ymmärtämisessä, vaikka asiat hallitseva ehkä näkeekin ympyrät ja neliöt lineaarisesti riippumattomiksi.

Kuten sanottu, en ole erityisen hyvin perehtynyt peruskoulun oppimateriaaleihin. Olen kuitenkin tavannut edellä kritisoimani opetustavat joissakin muissakin materiaaleissa. Kuinka yleisiä ne ovat, en osaa sanoa. Mieleen hiipii epäily, että johtuisiko matemaattisen osaamisen rapautuminen tavasta, jolla asioita opetetaan. (Ehkä syytä todeta, että tässä yhteydessä ei niinkään ole kyse sellaisesta osaamisesta, jota PISA-tutkimuksissa on testattu, vaan pohjasta myöhemmille matematiikan opinnoille.)

Selasin kiinnostuksella Väisälän kirjaa. Sillä on ikää eikä se varmasti olisi ihanneoppikirja tämän päivän maailmassa. Mutta kirjasta näkee, että Väisälä on tarkoin miettinyt, miten asiat kannattaa ymmärrettävästi ja johdonmukaisesti esittää. Väisälä myös selvisi kolmen luokan algebraosuudesta harjoitustehtävineen 150 sivulla. Voisin Väisälää suositella oppimateriaalintekijöiden oheislukemistoksi.

Väisälän esitys samanmuotoisten termien yhdistämisestä

lauantai 16. helmikuuta 2019

Sieventäminen ei aina mene niin kuin luulisi

GeoGebran CAS

Potenssilausekkeen (herätteenä K. Väisälän algebran kirjan harjoitustehtävä, joskaan ei ihan tässä muodossa)
\[
x^{1+n} (x^{n-1})^n (x^n)^{-n}
\]
sieventäminen on useimmille lukiolaisille yksinkertainen juttu: tulos on $x$. GeoGebrakin sieventää sen ongelmitta: pelkän lausekkeen syöttäminen tosin antaa kesken jääneen tuloksen mutta lausekkeen uudelleen kutsuminen (tai suoraan Simplify/Sievennä-komennon käyttö) antaa tuloksen $x$.

Mathematica ei kuitenkaan suostu sieventämään lauseketta Simplify-komennolla, vaan palauttaa sen muuttumattomana. Mitä tästä pitäisi ajatella? Sievennys kyllä onnistuu, jos asetetaan sopiva lisäehto, esimerkiksi Simplify[lsk,x>0] tai Simplify[lsk,Element[n,Integers]], missä lsk tarkoittaa kyseistä lauseketta ja komennon jälkimmäinen argumentti määrittelee $x$:n positiiviseksi reaaliluvuksi tai $n$:n kokonaisluvuksi. Eikö sievennys pädekään rajoituksitta?

Mathematican oletuksena on, että symbolit ovat kompleksilukuja (joiden osajoukkona tietenkin ovat reaaliluvut). Tällöin siis $x$, $n$ tai laskennan välitulokset voivat olla kompleksilukuja, ellei toisin ilmoiteta. GeoGebra sen sijaan ei kompleksilukualgebraa kaikissa suhteissa käytä eikä ota huomioon mahdollisia kompleksiarvoja.

Onko sitten olemassa joitakin arvoja luvuille $x$ ja $n$, joilla lausekkeen arvo ei olekaan $x$?  Ehkä helpoin tapa lähteä tutkimaan asiaa on ajatella lauseke kahden muuttujan, $x$ ja $n$ funktioksi ja piirtää sen kuvaaja, ts. kolmiulotteisen avaruuden pinta. Tähän on olemassa komento, ja tulos on oheisen kuvan mukainen. Mitä ovat pinnan liuskat ja niiden välissä olevat tyhjät tilat?

Plot3D[lsk, {x, -2, 2}, {n, -5, 5}]

Komento Plot3D piirtää reaaliarvoisten funktioiden kuvaajia. Jos arvo on jossakin pisteessä kompleksinen, se jätetään yksinkertaisesti piirtämättä. Lausekkeen reaaliosa ja imaginaariosa ovat kuitenkin reaaliarvoisia:

Plot3D[Re[lsk], {x, -2, 2}, {n, -5, 5}]

Plot3D[Im[lsk], {x, -2, 2}, {n, -5, 5}]

Vaikuttaa siis siltä, että esimerkiksi arvolla $n = -1/5$ funktion arvot ovat kompleksisia, jos $x < 0$. Näin onkin. Arvoksi saadaan Mathematicalla laskettuna
\[
\left(\frac{\sqrt{5}-1}{4} - i\sqrt{\frac{\sqrt{5}+5}{8}}\right)x.
\]
Jos $n = -1/2$ ja $x < 0$, tulos on $-x$.

Lukija ehkä kysyy, miten murtopotenssit — tai niiden päähaarat — on tällöin määritelty ja voiko olla varma, että Mathematica laskee oikein. Tai että ylipäätään jokin laskentaohjelma laskee oikein. Varovaisuus on paikallaan. Mikään ihmisen tekemä ei yleensä ole täysin virheetöntä eivätkä määritelmätkään ole aina samoja. Saman laskun voikin varmuuden vuoksi laskea useammalla ohjelmalla. Ihan itse käsin laskeminen on lisäksi opettavaista, mutta saattaa olla työlästä eikä sekään aina virheetöntä.

Onko edellä oleva sitten laskettu oikein? Ainakin Matlab-klooni Octave laskee samoin.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Sieventämisen kauneus ja kauheus


Lupauduin auttamaan lukiolaista matematiikan kertaamisessa ja taitojen testaamiseksi annoin ratkaistavaksi muutaman sievennystehtävän. Tällaisiahan on hieno kokoelma Kalle Väisälän klassikossa, Algebran oppi- ja esimerkkikirjan ensimmäisessä osassa, jota aikoinani itse käytin. Sievennystehtäviä ratkaistiin keskikoulun viimeisellä luokalla vastaten nykyistä peruskoulun viimeistä vuotta.

Sievennystehtävissä tuli kerratuksi polynomien ja rationaalilausekkeiden perusalgebra.  Niistä opittiin jotakin yleisempääkin: Yhtä ainoaa tietä lausekkeen sieventämiseen ei ole, vaan voidaan edetä montaa erilaista reittiä joko paljon työtä tehden tai hyvän oikotien löytäen. Lopputuloskaan ei ole yksikäsitteinen, vaan sievyys riippuu mieltymyksistä ja siitä, mitä lausekkeella on seuraavaksi tarkoitus tehdä.

Väisälällä on yhtenä esimerkkinä lauseke
\[ \frac{x^2 + \frac{1 }{x^2} + 2}{x + \frac{1}{x}}, \] jossa osoittaja ja nimittäjä voidaan ensin saattaa samannimiseiksi ja sitten suorittaa murtolausekkeiden jakolasku:
\[ \frac{\dfrac{x^4 + 1 + 2x^2}{x^2}}{\dfrac{x^2 + 1}{x}} = \frac{x(x^4 + 1 + 2x^2)}{x^2(x^2 + 1)}. \] Tekijällä $x$ voidaan supistaa ja osoittaja tunnistaa binomin neliöksi:
\[ \frac{(x^2 + 1)^2}{x(x^2 + 1)} = \frac{x^2 + 1}{x}. \]
Hieman suorempaan olisi päästy laventamalla alkuperäinen murtolauseke tekijällä $x^2$ ja tunnistamalla binomin neliö (tai suorittamalla polynomien jakolasku):
\[ \frac{x^4 + 1 + 2x^2}{x^3 + x} = \frac{(x^2 + 1)^2}{x(x^2 + 1)} = \frac{x^2 + 1}{x}. \]
Lyhin tie kuitenkin varmaan olisi tunnistaa alkuperäisen lausekkeen osoittaja binomin neliöksi:
\[ \frac{\left(x + \frac{1}{x}\right)^2}{x + \frac{1}{x}} = x + \frac{1}{x} \] Lopputulos on hieman erinäköinen kuin edellä, mutta kuitenkin yhtäpitävä. Molempia voidaan pitää kohtuullisen sievinä.

Tällaisia sievennyksiä ei nykyään enää taideta koulussa juurikaan opetella. Pitäisikö kuitenkin?

Pelkkä lausekkeiden sieventäminen sujuu kyllä helposti symbolisilla ohjelmilla. Tällöin ei kuitenkaan kehity laskijan taito hahmottaa rakenteita ja tarpeen tullen muuntaa lauseke johonkin muuhun kuin ohjelman sievänä pitämään muotoon. Arvelen, ettei Väisäläkään pitänyt tärkeänä konstikkaiden lausekkeiden sieventämistä sinänsä vaan taitoa yleensä muokata lausekkeita, ja tähän sievennystehtävät olivat hyvää harjoitusta. Aivan kuten polkupyörällä temppuilu johtaa varmuuteen pyörän hallitsemisessa yllättävissäkin tilanteissa.

Symbolisissa laskentaohjelmissakaan lausekkeen muokkaus ei ole aina suoraviivaista.  Esimerkiksi Mathematica tarjoaa yleiskäyttöisen Simplify-komennon lisäksi joukon spesiaalimpia muokkauskomentoja: Expand, ExpandAll, TrigExpand, PowerExpand, ComplexExpand, FunctionExpand, Reduce, TrigReduce, ExpToTrig, TrigToExp, Together, Apart, Cancel, ... Näiden käyttö edellyttää näkemystä siitä, mitä on tekemässä. Mekaanisen työn ne kyllä hoitavat.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Matematiikan yksikäsitteisyydestä

K. Väisälä, Trigonometria, 5. painos, s. 46
En oikein ymmärrä, mitä matematiikan yksikäsitteisyys voisi tarkoittaa, mutta olen tavannut koko joukon henkilöitä, jotka pitävät matematiikkaa yksikäsitteisenä siinä mielessä, että jokainen matematiikan tehtävä voidaan ratkaista vain yhdellä oikealla tavalla. Käsitys tuntuu minusta aika erikoiselta, mutta ehkä se on yleisempikin, koska didaktikotkin ovat siihen kiinnittäneet huomiota: Riikka Palkki, Matematiikan opettajien ja opettajaopiskelijoiden käsityksiä vertailumenetelmästä (https://www.lumat.fi/index.php/lumat/article/view/327/324). Artikkelin vertailumenetelmä tarkoittaa, että oppilaat joko itse laativat tai heille esitetään erilaisia ratkaisutapoja samaan tehtävään ja että asiaa tämän jälkeen pohditaan.

Milloinkahan tällainen yksikäsitteisyyskäsitys on syntynyt?

Olen käynyt lukioni 50-luvun lopulla ja 60-luvulla opiskellut matematiikkaa yliopistossa. Jo kouluaikana minulle oli selvää, että tehtäviä saattoi ratkaista eri tavoilla, kaikki oikeita. Ei asiaa mitenkään erityisesti painotettu, näin vain tapahtui ja tilanne tuntui täysin luonnolliselta. Se oli myös osa matematiikan viehätystä: asiaa saattoi lähestyä eri näkökulmista ja taustalla oli jotakin invarianttia, näkökulmista riippumatonta.

Onko jossakin vaiheessa noiden aikojen jälkeen matematiikan opetus muuttunut siten, että tehtäviin pyritään tarjoamaan valmis tietyn reseptin mukainen ratkaisu, joka oppilaan tulee oppia? Tavallaan siis opetellaan ulkoa tiettyjä rutiineja: näin ratkaistaan ensimmäisen asteen yhtälö, näin haetaan funktion maksimikohta, näin tämän tyypin tehtävä. Kuvittelen, että ennen opetettiin pikemminkin toisin päin: esimerkiksi erilaisia työkaluja lausekkeen muokkaamiseen ja näiden ominaisuuksia, sitten näitä eri tavoin kombinoimalla ratkaistiin tehtävä. Kombinointi saattoi tapahtua monella tavalla ja syntyi erilaisia ratkaisutapoja.

Toki olen omissa opinnoissani moneen kertaan opetellut myös rutiineja, mutta ainoina mahdollisuuksina en ole niitä koskaan ajatellut. Esimerkkinä vaikkapa rationaalifunktion integrointi: jos et mitään fiksumpaa keksi, niin tee seuraavasti ... Olen myös opettanut tällaisia rutiineja, mutta en toivoakseni koskaan ainoana sallittuna tai ainoana mahdollisena lähestymistapana.

Pitkään matematiikkaan kuului lukioaikanani erillinen trigonometrian osuus. Tässä ratkaistiin myös trigonometrisia yhtälöitä ja jopa epäyhtälöitä. Nämä muodostivat erinomaisen esimerkin mahdollisuuksista käyttää erilaisia lähestymistapoja. Käytettävissä olivat trigonometrian peruskaavat ja näitä saattoi käyttää monella eri tavalla. Tuloksena monia erilaisia ratkaisutapoja. Ehkä kuvaavaa on, että kun säästin lukioaikaiset laskuni käyttääkseni niitä myöhemmin yksityistunteja antaessani, totesin ne aika pian hyödyttömiksi. Omat taidot olivat kehittyneet sen verran, että lähes poikkeuksetta löysin tehtävälle lyhyemmän ja fiksumman ratkaisutavan.

Vaikka trigonometriset yhtälöt olivatkin opettavaisia, olivat ne jo tuolloin aika eksoottinen pitkän matematiikan osa. Vielä enemmän ne olisivat sitä nyt. Sopivia joustavuuden harjoittelukohteita löytyy kuitenkin muitakin, vaikkapa lausekkeiden algebrallinen sievennys. Tämä on sikälikin hyvä vaihtoehto, että sievyys ei ole yksikäsitteistä, vaan riippuu siitä, mitä tuloksella on seuraavaksi tarkoitus tehdä. Eikä symbolisista laskentaohjelmistakaan ole aina apua. Niillä on omat periaatteensa ja tulosten saattaminen johonkin vaihtoehtoiseen muotoon voi olla vaativa tehtävä.

Jos rutiinien sijaan painotetaan sopivien työkalujen opettelua, nousee oleelliseksi kysymykseksi, mitkä ovat tarpeellisia ja sopivia työkaluja. Trigonometria on tässäkin kohdassa hyvä — tai usein huono — esimerkki. Trigonometrisia kaavoja on paljon ja usein esitetään aika sekalainen näistä valittu kokoelma. Oleellisempaa olisi esittää varsin harvoja kaavoja ja näyttää näiden riippuvuudet ja johtaminen. Kyse on matemaattisen tiedon jäsentämisestä, minkä pitäisi olla opetuksen tärkeimpiä tavoitteita. Oman näkemykseni trigonometriasta olen esittänyt lukiolaiselle sopivassa tietosanakirjassa M niinkuin matematiikka, http://matta.hut.fi/matta/isom/isom.pdf#page.106. (Olemassa myös painettuna kirjana, ks. http://www.elisanet.fi/simo.kivela/kirjat.html.)

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Planigrafi

Kostean helteisenä päivänä ryhdyin mahdollisimman vähän fyysistä ponnistelua vaativaan puuhaan: raivaamaan vuosien varrella kertyneitä Mathematica-tiedostoja. Joukossa oli muun ohella planigrafin ominaisuuksia selvittelevä tiedosto.

Mikäkö on planigrafi, tarkemmin sanottuna Darboux´n – Koenigsin planigrafi? Kyseessä on mekanismi, jota on tutkittu ns. kinemaattisessa geometriassa. Geometriahan on sikäli monipuolinen tiede, että eteen voidaan asettaa melkoinen määrä erilaisia attribuutteja.

Planigrafissa on pystyakseli, jolla on kolme kiinteää pistettä ($A_1$, $B_1$, $C_1$). Jokaisessa pisteessä on vapaasti liikkuva pallonivel ja niihin on kiinnitetty kolme eripituista tankoa, voivat toki olla yhtä pitkiäkin. Näiden toiset päät on kiinnitetty palloniveliin, jotka sijaitsevat kiinteästi omalla tangollaan ($A$, $B$, $C$). Pisteet $A$, $B$ ja $C$ sijaitsevat tällöin $A_1$-, $B_1$- ja $C_1$-keskisillä pallokuorilla. Rakenne ei kiinnitä $ABC$-tangon asemaa, vaan se pääsee jossain määrin liikkumaan. Ongelmana on, millaisella pinnalla tangolla oleva piste $P$ tällöin liikkuu.

Oheinen kuvio on peräisin vuonna 1911 Leipzigissa ilmestyneestä Martin Schillingin myyntiluettelosta. Yritys myi runsaat sata vuotta sitten geometrisia matemaattisia malleja moniin yliopistoihin. Tällaisia hankittiin myös Teknilliseen korkeakouluun, Aalto-yliopiston edeltäjään.  Kokoelma on nähtävänä matematiikan laitoksella, planigrafi on malli numero 91 (http://math.aalto.fi/models/).

Millaisella pinnalla piste $P$ sitten liikkuu? Yleensä kyseessä on pallopinta, jonka keskipiste on akselisuoralla. Yksi pisteen $P$ asema on poikkeuksellinen: piste liikkuukin tasossa, joka on kohtisuorassa akselia vastaan. Tämä ei ole kovin yllättävää: taso voidaan ajatella pallopinnaksi, jonka keskipiste on äärettömän kaukana.

Miten tuloksen voisi todistaa? Puhtaasti geometrinen todistus löytyy kirjasta E. J. Nyström, Korkeamman geometrian alkeet sovellutuksineen, Otavan Tiedekirjasto n:o 6, 1948. Harvan nykymatemaatikon geometrian taidot kuitenkaan riittävät todistuksen sujuvaan lukemiseen.

Järjestäessäni mainittua matematiikan mallikokoelmaa joitakin vuosia sitten jäin miettimään, onnistuisiko planigrafia koskevan tuloksen todistaminen analyyttista geometriaa käyttäen, toisin sanoen raa'alla laskemisella. Käsin laskentaa tuskin jaksaisi tehdä, sen verran monimutkaisista lausekkeista on kyse. Koska ne kuitenkin ovat enintään toista astetta olevia polynomeja, symboliset laskentaohjelmat ovat vahvoilla. Onnistui; katso http://www.elisanet.fi/simo.kivela/blg/planigrafi.pdf.

Pisteen $P$ mahdolliset sijainnit eivät toki peitä koko tasoa (tai pallokuorta). Jatkokysymys voisi ollakin, mikä on se alue, jossa piste $P$ voi sijaita. Jätän lukijan pohdittavaksi. Eksaktia tapaa laskea asia en ole löytänyt, mutta symboliset ohjelmat suovat myös mahdollisuuden kokeellisen matematiikan harjoittamiseen ja tällä tavoin kyllä näkee, mikä ilmeisesti on vastaus.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kolmion korkeusjanat kreikkalaisittain ja mesopotamialaisittain

Eräs kollegani luonnehti kerran matemaattisten ongelmien lähestymistapoja kreikkalaisiksi tai mesopotamialaisiksi. Kolmion korkeusjanat tunnetusti leikkaavat samassa pisteessä, ja kreikkalainen lähestymistapa tämän todistamiseen on se, jota perinteisessä koulugeometriassa on harrastettu: Kolmion $ABC$ ympäri piirretään toinen kolmio $DEF$ alla olevan kuvan mukaisesti. Tällöin alkuperäisen kolmion korkeusjanoista tulee isomman kolmion sivujen keskinormaalit. Aiemmin on osoitettu, että nämä leikkaavat samassa pisteessä, ja tämä siis on myös korkeusjanojen leikkauspiste. Perinteistä euklidista geometriaa.



Mesopotamialainen lähestymistapa on laskennallinen. Vektorialgebra on tällöin käyttökelpoinen työkalu, vaikka toki vektorialgebran kutsuminen mesopotamialaiseksi onkin melkoinen anakronismi. Kolmion kärkipisteiden $A$, $B$ ja $C$ paikkavektorit olkoot $\vec{a}$, $\vec{b}$ ja $\vec{c}$. Pisteistä $A$ ja $B$ alkavien korkeusjanojen leikkauspisteen (jollainen varmasti on olemassa) $P$ paikkavektori olkoon $\vec{p}$.

Koska tietyn kärjen kautta kulkeva korkeusjana ja vastakkainen sivu ovat kohtisuorat, on
\begin{align*} (\vec{a} - \vec{p})\cdot(\vec{b} - \vec{c}) &= 0, \\ (\vec{b} - \vec{p})\cdot(\vec{c} - \vec{a}) &= 0. \end{align*}
Laskemalla yhtälöt yhteen ja sieventämällä päädytään yhtälöön
\[ (\vec{c} - \vec{p})\cdot(\vec{a} - \vec{b}) = 0, \]
mikä tarkoittaa, että piste $P$ on myös kärjestä $C$ alkavalla korkeusjanalla. Korkeusjanojen leikkaaminen samassa pisteessä on tullut todistetuksi.

Laskennallinen mesopotamialainen menettely antaa tavan johtaa lausekkeet pisteen $P$ koordinaateille. Jos $A = (x_1,y_1)$, $B = (x_2,y_2)$ ja $C = (x_3,y_3)$, muodostavat kaksi ensimmäistä yhtälöä lineaarisen yhtälöryhmän pisteen $P = (x_4,y_4)$ koordinaateille. Ryhmän ratkaiseminen käsin laskemalla on työlästä ja virhealtista, mutta tällaisissa tilanteissa symboliset laskentaohjelmat ovat vahvoilla:


Laskentaohjelmaa voidaan käyttää myös todistamisessa yksinkertaisella tavalla: sievennetään väite, kun oletetaan määrittelyehtojen voimassaolo. Ohjelma tekee raa'an työn, on vain kerrottava, mitä halutaan:


Jos tarkoituksena on vain tuloksen todistaminen, niin tarvitaanko pisteiden koordinaatteja lainkaan? Eikö voitaisi sieventää vektorimuotoinen väite vektorimuotoisten määrittelyehtojen ollessa voimassa? Periaatteessa voitaisiin. Kyse on siitä, millaista algebraa laskentaohjelma osaa, ts. mitä se on ohjelmoitu tekemään. Hyvistä ohjelmista työkalut usein löytyvät, mutta ensin on kerrottava, millaista algebraa halutaan. Oletuksena on yleensä reaali- tai kompleksilukualgebra. Jos halutaan muuta, esimerkiksi vektorialgebraa, tämä on ilmoitettava.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ylioppilaskoe

Matematiikan ylioppilaskokeen lähestyessä ja koska matematiikan osaamista muutoinkin on syytä edistää, tarjoan opiskelumateriaalia:

Tehtävä. Suorakulmaisen kolmion hypotenuusan pituus on $75$ ja kateettien pituudet $x$ sekä $\frac{x}{2} + 15$. Määritä kateettien pituudet.

Ratkaisu 1. Pythagoraan lauseen mukaan on
\[
x^2 + (\frac{x}{2} + 15)^2 = 75^2
\]
eli
\[
x^2 = 75^2 - (\frac{x}{2} + 15)^2.
\]
Ottamalla neliöjuuri puolittain ja poistamalla sulut saadaan
\[
x = 75 - \frac{x}{2} + 15,
\]
mistä seuraa $x = 60$ ja $\frac{x}{2} + 15 = 45$.

Ratkaisu 2. Kolmiossa sivujen vektorisumma on $= 0$, jolloin saadaan yhtälö
\[
x + (\frac{x}{2} + 15) + 75 = 0.
\]
Tämän ratkaisu on $x = -60$. Sivun pituuden tulee kuitenkin olla positiivinen. Vektorisummassa ei myöskään ole väliä, miten päin kierretään. Siis $x = 60$. Tällöin $\frac{x}{2} + 15 = 45$.

Ratkaisu 3. Pythagoraan lauseesta saatu yhtälö voidaan muokata myös muotoon
\[
x^2 + \frac{x^2}{2} + 225 = 5625.
\]
Juuret ovat $x = \pm 60$, joista vain positiivinen kelpaa. Siis $x = 60$, $\frac{x}{2} + 15 = 45$.

Ratkaisu 4. Koska kolmiossa summa on $180$, saadaan yhtälö
\[
x + (\frac{x}{2} + 15) + 75 = 180.
\]
Tämän ratkaisu on $x = 60$, jolloin $\frac{x}{2} + 15 = 45$.

Ratkaisu 5. Pythagoraan lauseesta saatu yhtälö voidaan muokata kolmanteenkin muotoon:
\[
\tfrac{5}{4}x^2 + 15x + 225 = 5625.
\]
Tämän juuret ovat $x_1 = -72$, $x_2 = 60$. Vain positiivinen kelpaa, ja siis $x = 60$, $\frac{x}{2} + 15 = 45$.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Algebran peruslause ja GeoGebra

Lauseiden todistaminen on matematiikan kovaa ydintä. GeoGebran kaltaisista dynaamisen geometrian ohjelmista on tullut matematiikan opiskelun työkaluja. Olisiko näistä jotakin iloa lauseiden todistamisessa? Vahvimmillaan ne ovat eksperimentoinnissa, ideoiden hakemisessa ja sen etsimisessä, mikä saattaisi pitää paikkansa. Formaalin todistamisen välineitä ne eivät varsinaisesti ole, mutta hyvin lähelle todistusta voidaan päästä.

Erityisesti Pythagoraan lauseen todistusta on käsitelty moneen kertaan. Suosikkini on Jim Moreyn Java-sovelma, jolle tosin on käynyt kuten monille Java-sovelmille: Selain estää sen käytön turvallisuussyistä. Käyttäjä voi ottaa riskin (tässä tapauksessa vähäisen), avata Javan konfigurointivalikon (löytyy ainakin Windowsissa ohjelmavalikosta) ja sallia kyseisen palvelimen Java-sovelmien ajon.

Päätin itse kokeilla, onnistuisinko laatimaan visuaalisen todistuksen algebran peruslauseelle, siis tulokselle, jonka mukaan jokaisella kompleksikertoimisella polynomilla on ainakin yksi nollakohta. Tulokset löytyvät verkkosivulta http://matta.hut.fi/matta/demot.html, jonka loppupäässä otsikon Kompleksianalyysi alla on kolme sovellusta aiheesta. Kaksi niistä on tehty Mathematicalla jo vuonna 2009 ja niiden heikkoutena on, että käyttäjän täytyy ladata koneelleen CDF Player, joka tosin on ilmainen.



GeoGebran käytön yleistyttyä päätin kokeilla, onnistuisiko vastaava myös sen työkaluilla. Ja onnistuihan se, tosin kohtalaisen sujuva siitä tuli vasta kollega Hannu Korhosen avustuksella. Tarjolla on em. sivulla sekä Java-sovelma että alkuperäinen ggb-tiedosto. Edellinen toimii selaimessa hieman tahmeasti, jälkimmäinen paremmin omassa koneessa GeoGebralla ajettuna.

Lukija voi miettiä, kelpuuttaisiko hän nämä matemaattisiksi todistuksiksi esimerkiksi oppikirjaan. Selvää minusta on, että pelkkä animaation tyyppinen toiminnallisuus ei riitä, ja siksi olenkin kirjoittanut dokumentteihin tekstin, joka ohjaa sovelman interaktiivisten ominaisuuksien käyttöön ja toivon mukaan panee ajatteluprosesseja liikkeelle.

Ilman ohjaavaa tekstiä olevia Java-sovelmia on paljon, ja usein on vaikeata päätellä, mikä niiden idea on ja mitä niillä oikeastaan pitäisi tehdä.