keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Eläkeläisen matemaattinen lelu

Animoi!
Eläkkeelle jäämisestäni tuli syyskuun alkaessa täyteen kymmenen vuotta. Oli aika lopullisesti irtautua vanhasta työpaikastani Teknillisen korkeakoulun matematiikan laitoksesta. Olihan oppilaitoksen nimikin muuttunut Aalto-yliopistoksi.

Kevättalveen saakka olin laitoksen henkilökuntalistalla, teinhän siellä jotakin hyödyllistäkin. Käyttäjätunnukset tietokoneisiin ja ohjelmistoihin olivat voimassa. Irtautuessani menetin nämä.

Mathematicaa — alunperin symbolisen laskennan ohjelmistoa, myöhemmin paljon muutakin — olen käyttänyt sen ensimmäisestä versiosta vuodesta 1988 lähtien ja vuosien kuluessa tehnyt sillä kaikenlaista hyödyllistä ja/tai hauskaa. Se on myös sopiva lelu minunkaltaiselleni eläkeläiselle.

Hintava Mathematica tunnetusti on, mutta onneksi tarjolla on myös Home and Hobby -versio, jonka käyttöä mihinkään rahaa tuottavaan toimintaan lisenssiehdot eivät salli. Hinta on kuitenkin kohtuullisen siedettävä, 295 euroa lisättynä kotimaisella ALV:lla, yhteensä 365 euroa. Eläkeläinen hankki siis itselleen lelun.

Ohjelmistojen kehityksestä Mathematica on kiintoisa esimerkki.  Kaupalliset syyt edellyttävät jotakin uutta ja mielellään mullistavaa jokaiseen versioon. Ja kyllä näitä ominaisuuksia ja aluevaltauksia on kertynytkin. Monet kiinnostavia ja varmasti hyödyllisiäkin, mutta joukossa myös kokeellisia piirteitä, joiden käyttö ei ole yleistynyt ja joiden kehittämisestä ilmeisesti on luovuttu. Joissakin tapauksissa ei ehkä ole väärin sanoa, että mopo on päässyt karkaamaan käsistä.

Toisaalta panostus ei oikein ole riittänyt alkuperäisen idean, symbolisen laskennan kehittämiseen ja hiomiseen. Symbolisen laskennan algoritmit eivät aina ole yksinkertaisia ja täydellisyyteen tuskin on mahdollista koskaan päästä, mutta vähän liian helposti syntyy virheellisiä tai puutteellisia tuloksia. Ei toki yksinkertaisissa perustehtävissä, mutta vaativammissa tapauksissa käyttäjän täytyy olla kriittinen ja varmistaa tuloksensa jollakin riippumattomalla tavalla. Sinänsä hyvä periaate yleisemminkin.

Mammutti Mathematicasta on tullut. Hieman sääli on, että tällaisena sillä ei ole sijaa koulumaailmassa. Jokin Mathematican version 5 tasoinen (nykyinen versio on 11) paketti saattaisi monessa suhteessa olla hyvä työkalu lukion pitkään matematiikkaan. Parempi kuin nykyään tarjottavat ohjelmistot: ei liikaa valmista, mutta suhteellisen helppoa ohjelmoida itse omia työkaluja. Oppia samalla matematiikkaa, kokonaisuuksien hallintaa ja dokumentointia. Tällaista versiota vain ei myydä. En ymmärrä, miksi.

Mikä yllä oleva kuvio sitten on? Katenoidin voi venyttämättä ja kokoon puristamatta vääntää helikoidiksi, ts. ruuvipinnaksi.  Animaation kuvat on tehty Mathematicalla. Helposti voi myös laskea, että muuntamisen aikana kahta pistettä pintaa pitkin yhdistävän käyrän pituus säilyy.

Ei kommentteja: