Erinäisistä syistä tulin hiljattain syöttäneeksi laskentaohjelma Mathematicalle lausekkeen (−1)i−1, missä i tarkoittaa imaginaariyksikköä. Tämä sieveni muotoon −e−π, ei tosin suoraan, mutta komennolla ComplexExpand ohjattuna. Saadun tuloksen korotin potenssiin i, siis (−e−π)i, jolloin tulos oli uudelleen −e−π.
Kyseessä on tietenkin hieman eksoottinen kompleksiluvuilla laskeminen ja on paikallaan pyrkiä verifioimaan tulokset jollakin tavoin. Yhtenä mahdollisuutena on miettiä, miten tällaiset potenssit oikeastaan pitäisi määritellä ja mitä määritelmä sitten antaisi. Myös kokeilemalla voi edetä ja testata ohjelmiston johdonmukaisuutta laskemalla vastaavat tulokset numeerisesti. Tällöin tulokset olivat seuraavat:
a=(−1)i−1≈−0.0432139−5.29218⋅10−18i ,b=ai≈−23.1407−2.83392⋅10−15i .
Edellinen näyttää hyvältä, sillä e−π≈0.0432139 ja luokkaa 10−18 oleva imaginaariosa on =0 numeerisen laskennan tarkkuudella. Jälkimmäinen sen sijaan on kummallinen, sillä eπ≈23.1407. Laskeeko Mathematica väärin?
Samat numeeriset tulokset antaa Matlab-klooni Octave. Olisiko Mathematican symbolisesti laskettu tulos väärin?
Kaikki on kuitenkin kunnossa ja Mathematica laskee sekä symbolisesti että numeerisesti juuri niin kuin pitääkin. Tämän ymmärtämiseksi on kuitenkin paneuduttava yleisen potenssin määrittelyyn.
Kompleksinen eksponenttifunktio voidaan määritellä joko sarjakehitelmällä tai hieman läpinäkymättömästi Eulerin kaavalla:
ez=∞∑k=0zkk!=ex(cosy+isiny),
missä z=x+iy. Tämän käänteisfunktio on (luonnollinen) logaritmi log, joka saadaan esittämällä z napakoordinaateissa yhtälössä ew=z ja ratkaisemalla w:
w=logz=log|z|+i(argz+2kπ). Tässä k on tavalliseen tapaan kokonaisluku ja arg tarkoittaa kompleksiluvun argumenttia eli napakulmaa, joka valitaan väliltä ]−π,π]. log|z| on positiivisen reaaliluvun logaritmi ja määritelty reaalialueelta tunnetulla tavalla. (Kompleksianalyysissa on yleisesti tapana käyttää funktion nimenä log eikä ln. Funktioiden määrittelystä tarkemmin esimerkiksi dokumentissa http://matta.hut.fi/matta/kompleksiluvut/cluvut.pdf.)
Jos valitaan k=0, jolloin imaginaariosa on välillä ]−π,π], kyseessä on funktion päähaara.
Yleisen potenssin määrittely perustuu eksponenttifunktion ja logaritmifunktion käyttöön:
ab=(eloga)b=ebloga,
missä käytetään logaritmin päähaaraa.
Tällöin on
(−1)i−1=(eiπ)i−1=e(−1−i)π=e−πe−iπ=−e−π ,(−e−π)i=(elog(−e−π))i=(elog(e−π)+iπ)i=(e−π+iπ)i=e−iπe−π=−e−π .
Symboliset tulokset ovat siis oikein.
Entä numeeriset? Luvun −e−π napakulma on π, sillä napakulma valitaan väliltä ]−π,π]. Sen numeerisen approksimaation −0.0432139−5.29218⋅10−18i napakulma sen sijaan on hyvin lähellä arvoa −π negatiivisen, vaikkakin lähellä nollaa olevan imaginaariosan takia. Napakulmalla on 2π:n suuruinen hyppyepäjatkuvuus negatiivista reaaliakselia ylitettäessä. Tämä muuttaa tilannetta numeerisessa laskennassa ja tulos on likimain (e−π−iπ)i=e−iπeπ=−eπ≈−23.1407.
Kokeilevan matematiikan harrastaja piirtää vielä mielellään funktion zi=(x+iy)i reaaliosan kuvaajan. Tämä on tavallinen kahden reaalimuuttujan reaaliarvoinen funktio f(x,y)=Re(x+iy)i, jonka kuvaajasta epäjatkuvuuskohta selvästi näkyy:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti